Pasi Turunen

Pasi Turunen (TM) on Patmos Lähetyssäätiön toimittaja ja raamatunopettaja. Hän on kirjoittanut kolme kirjaa: "Uskon Puolesta - Ihmisille, joiden mielestä kristinusko on ajattelemisen arvoinen asia" (2011). Jehovan todistajia käsittelevän Vartiotorni - Valtakunta uudessa valossa (Kuva ja Sana, 2005) sekä Homoseksualismi - Rakkautta ja rajoja (Kuva ja Sana 2002) Turunen on yhdessä Petri Mäkilän kanssa toimittanut kirjan "Jumalan sana - inspiroitu ja Erehtymätön (2010).

Nenäpäivä - Iloista antajaa Jumala rakastaa

6.11.2009 Pasi Turunen

Nenäpäivänä (6.11.) suomalaisia on jälleen rohkaistu ”pöljäilemään” kehitysmaiden lasten hyväksi. Kampanjaan kuuluu kioskeilta hankittava edullinen punainen pellenenä, jonka tuotto menee Afrikan lasten hyväksi. Lapset saavat apua ja suomalaiset iloisen mielen. Positiivista nenäpäivässä on tietysti suomalaisten innostus ja halu auttaa ja antaa omastaan. Vaikka vähänkin. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja pienikin lahja on merkityksekäs. Periaate, jonka merkityksen jokainen... 7

Ruotsin kirkon kohtalokas syrjähyppy

26.10.2009 Pasi Turunen

”Ruotsin evankelisluterilainen kirkko päätti keskiviikkona ryhtyä vihkimään myös homo- ja lesbopareja kirkoissa. Historiallinen päätös nuijittiin läpi suurella ääntenenemmistöllä 167-62 aplodien saattelemana," raportoi Aamulehti Ruotsin evankelisluterialisen kirkon kirkolliskokouksesta. Päätöksellään hvyäksyä samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen Ruotsin kirkko on kertaheitolla leikannut itsensä irti apostolisesta ja historiallisesta kristillisestä uskosta. Ellei Suomen kirkko... 26

Polttopisteessä Israel: Goldstone-raportin uskottavuus vastatuulessa

15.10.2009 Pasi Turunen

Israelin viimeaikaisia tilanteita seuranneet ovat perillä kuohunnasta, jonka Gazan taisteluiden seurauksena valmistunut ns. Goldstone-raportti on saanut aikaan niin Israelissa kuin YK:ssa. Raportti on hiertänyt pahasti Israelin ja palestiinalaisten välisiä suhteita palestiinalaisten johtajan Mahmooud Abbasin päätettyä viedä raportti YK:n ihmisoikeusneuvoston (UNHRC) äänestykseen, jossa keskustelua hallitsevat Israeliin vihamielisesti suhtautuvat arabivaltiot. Tästä johtuen UNHRC tuskin on asioita... 3